6. marraskuuta 2015

irtojuoksutusta

Tämä on niin mun tuuria. Ostin kaksi objektiivia kameraani, koska ne minulta puuttui. Heti kun ne tuli menin ihan innoissani tallille että jes nyt pääsee kuvaamaan. Olin tietenkin unohtanut muistikortin kotiin tietokoneeseen kiinni. Toissapäivänä yritin uudelleen ja tietysti kamerasta oli akku loppumassa. Sain hätäsesti kuvia napsittua ja nekin jälleen iltahämärällä. 



 Hain tallista harjat ja kameran sekä otin Chokon tarhasta mukaan kentälle. Harjasin hevosen kentällä puhtaaksi ja herra malttoi seistä nätisti hievahtamatta onneksi, mutta on sitä kesän jälkeen harjoiteltukin urakalla. Myös yksi jota olemme harjoitelleet on juoksutus käskyjen avulla. Sekä eteenpäin pyytävät että hidastavat avut ovat olleet nyt yhtä tehokkaita. Pysähtyy myös käskystä ja seuraavaksi lähdetään kokeilemaan ensin liinassa ääniavut läpi jonka jälkeen liina pois ja pikkuhiljaa harjoitellen.

Kentän kulmasta on aita hajonnut, joten ennen irtojuoksutusta oli keksittävä jokin väliaikainen systeemi, ennenkuin uudet laudat saapuvat. Siispä heitin lankaa sinne. Onneksi ei väliä vaikka olis millaset heiveröiset aidat kentällä niin tuo herra kunnoittaa. 
 
Eilen suoraan vapaana kentälle ja alussa kokeilin muutamat käskyt, jotka toimivat yllättävän hyvin joten jätin sen vain muutamaan ja sen jälkeen sai riekkua vapaana miten lystäsi. Choko seuraa myös yllättävän hyvin ja pysähtyy ja seuraa pyynnöstä kohtuullisen hyvin, kuitenkin vielä pientä hiomista. Luottamus on kyllä kasvanut molemminpuolisesti tosi hurjasti.


Tosiaan irtojuoksuttaessa Choko vähän innostui revittelemään ja muutama pukkikin tuli.






2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo :D en tiiä mitä se näki ku yhtäkkii hypähti ku gaselli sivulle ja sit tommoset :D ja eipä oo hetkeen päässyt revittelemään kentälle

      Poista

Lähetäthän asiallista kommenttia, asiattomat/loukkaavat poistetaan.